Ongelmat muuttuu selvästi paljon pienemmiksi, kun niiden antaa sen suurimman tunnekuohun (tuskastumisen) ajan olla ja katsoo asiaa myöhemmin. Kun kolmatta tuntia olin säätänyt tän blogin asetuksia niin päätin antaa olla - joskus on hyvä luovuttaa ajoissa. Ja kun seuraavan kerran palasin, niin voila, pari klikkausta ja tää kokonaisuus miellytti mun esteettistä silmää. Että nyt näkyy ne kuvatkin ihan oikeen kokosina.
Mua ei yleensä houkuta maata sohvalla "rennosti" ja kattoo hömppäohjelmia. (Ja kyllä, nykysin aika harva tv ohjelma on sellanen, että sitä viitsii katsoa.) Ainoo mitä mä koko hommasta saan irti on jäätävä niskakipu, väsymys ja turhautuminen siihen kun en oo saanut mitään aikaseks.
Kuitenkin yksin kotona ollessa kaipas kämppään vähän ääntä ja innostuinkin katsomaan pari leffaa. (Välihuomautuksena, en suosittele kenellekään Spring Breakersia...) Yks ilta meni katsoen The Great Gatsby, jonka oon jo vähän aikaa halunnut nähdä. Leffan perusjuonen kekseliäisyys loksahti mun aivoissa kohdilleen vasta elokuvan lopussa, ja vaikka elokuvasta pidinkin, niin täytyy sanoa, että eniten pisteitä tuli puvustuksesta. : D Rakastuin palavasti 20-luvun mekkoihin, otsapantoihin ja kampaukseen ja meikkiin.
Viikonloppuna käytiin äidin kanssa leffassa katsomassa Grace of Monaco (niin kuin voi varmaan päätellä edellisestä postauksesta) ja vedin varmaan viis kertaa henkeä että apua miten upeita mekkoja. Että silleen. Mitä yhestä juonesta kun kaiken huomion voi kiinnittää myös siihen kimallukseen ja liehuhelmoihin. Seuraavaks vois kattoo Anna Kareninan. : P
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti